keskiviikko, 13. huhtikuu 2011

Kakkupäivityksiä kera kuvien

Muutama kuukausi on vierähtänyt välissä ja muutama kakkukin on tullut väsättyä. Nyt vapaapäivän kunniaksi laittelen kuvia niistä tähän.

Kaverin mummolle tein aika perinteisen mansikka-kermakakun. Sisällä oli mansikkatäytettä ja toisessa kerroksessa suklaatäytettä. Kaupan hyllystä löytyi myös tuoreita mansikoita koristeluun, nam! :)

 

30- synttärisankarille taas valmistui kuntosaliteeman mukaisesti levypainokakku, Leoko- merkkisen painosarjan mukaan :) Tässä kakussa oli mansikka ja puolukka-kinuskitäyte.

   

 

Pienen tytön syntymäpäiviä vietettiin kahtena päivänä, toiseksi päiväksi oli toiveissa Haisulikakkua ja toiseksi Teletappeja. Molemmat pikkuneiti sai. :)

 

          

maanantai, 6. joulukuu 2010

Punajuuripiirakkaa ja kinuskikakkua

Punajuuripiirakkaa

Talvi- illan kunniaksi päätin pyöräyttää terveellisen punajuuripiirakan. Pohjana on kaupan valmis ruispiirakkataikina, joka kaulitaan vuokaan ja esipaistetaan 10 minuuttia 200 asteessa.

Täytteen aineet sekoitetaan keskenään:

-pötkö punajuuri-perunasosetta (Pirkka)

-purkki kevytkermaviiliä

-3 munaa

-mustapippuria, timjamia, ripaus suolaa

-täytteen päälle 1/2-1 purkillinen fetajuustoa  ja mantelilastuja/pinjansiemeniä.

paistetaan 200 asteessa noin 35 minuuttia ja annetaan hieman jäähtyä ennen tarjoilua.

 

Kinuskikakkua

Kinuskikakun pohjana on 5 munan sokerikakkupohja helpolla ohjeella: riko 5 munaa lasiin, saman verran toiseen lasiin sokeria, ja kolmanteen vehnäjauhoja. Lisää jauhojen joukkoon pari teelusikallista leivinjauhetta. Osa jauhoista voi olla myös perunajauhoja.

Sokeri ja munat vatkataan vaahdoksi, lisätään jauhoseos varovasti sekoitellen ja kaadetaan seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paistetaan alatasolla 175 astetta noin puoli tuntia, kakku on kypsä kun se alkaa irrota vuuan reunoista ja hammastikulla koittaessa tikkuun ei jää mitään.

Väliin tuli vaniljainen täyte, vaniljakiisselin ja kermavaahdon sekoitus. Kiisseliin oli lisätty myös hieman liivatetta, mutta se ei tuntunut hyytyvän kunnolla, joten otin vain osan kiisselistä ja sekoitin kermavaahdon joukkoon, lisäsin vielä vaniljajauhetta.

Kakun kostutin maidolla, johon oli lisätty teelusikallinen vaniljajauhetta, pohjalle laitoin banaaniviipaleita, niiden päälle vaniljatäytettä ja ripottelin sekaan vielä sokeroituja puolukoita.

Kinuskin keittelin kakun päälle helpolla ohjeella, 2 dl fariinisokeria, 2 dl kuohukermaa. Annetaan kiehua hiljakseen n. 20 minuuttia, kunnes kinuski on selvästi paksua. Levitetään kakun päälle aikailematta, sillä kinuski jähmettyy nopeasti. Hieman enemmänkin olisi kinuskia saanut olla, vaikka 3 dl ja 3 dl, kannattaa tehdä hieman reilumpi satsi jottei lopu kesken. Myös päälipinta jäi epätasaiseksi johtuen kakun pinnan epätasaisuudesta.

Reunoille ja päälle flora vispiä terästettynä vaniljakreemijauheella, lisänä on muutama pieni marsipaanikukkanen. Alareunassa koristeena on pähkinärouhetta.

 

 

tiistai, 30. marraskuu 2010

Kakkuharrastusta

Kakkuja olen väsäillyt nyt parin vuoden ajan, ihan omaksi ja tuttujen iloksi. Nautin pienestä näpräämisestä, siinä sielu lepää ja täytyy tunnustaa, että keittiövälineiden hamstrauksesta on kehkeytymässä minulle pikku pahe. Suosikkijuttu tällä hetkellä on erilaisten marsipaaniviritysten teko, kermavaahtotaide on vielä työn alla ;)

Kakkujen teon olen ihan itse opiskellut, ottanut erilaisista blogeista vinkkejä ja soveltanut myös itse. Tekemällä oppii, se pätee myös tähän asiaan. Tutut ovat saaneet olla niitä koekaniineita--tosin kukaan ei ole vielä valittanut asiasta :)

Tässä muutamia kakkuja parin vuoden ajalta:

                 

 

 

 

 

tiistai, 30. marraskuu 2010

Marraskuista iltaa!

Tämän blogin tarkoituksena on lähinnä päivitellä erinäisiä leipomuksia ja siinä sivussa seurailla yleistä elämänmenoa. Lähellä sydäntä ovat ystävät, perhe ja lemmikit sekä harrastuksena väsäiltävät kakut ja muut keittiöhommat.

Viime viikonloppuna tekaisin pyynnöstä ristiäiskakun pikkuruiselle tytölle, ristiäiskakkuja olen saanut kerran ennenkin kokeilla, silloin tosin ei paljoa ollut hajua koristelusta ja muustakaan, eikä oikein välineitäkään.

Nyt tein suklaakakkupohjan, johon tuli myös rasvaa ja maitoa, tekee pohjasta ''sacherkakkumaisen'' ja kostean, itseasiassa tätä pohjaa voisi hyvin käyttää myös Sacher- kakussa, taidanpa laittaa jouluna kokeiluun :) Rasvan ja maidon lisääminen tekee normaalista sokerikakkutaikinasta paljon riittoisamman, joten tähän ei päde normaalit ohjeet niin-ja-niin monen munan kakuista.

Väliin tuli Kinuskikissa- sivustolta kopsattu mansikkatäyte, kahteen kerrokseen ja kostukkeeksi vaniljamaitoa. Päälle muovasin marsipaanista jo muutama päivä aikaisemmin kukkia ja pienet, vaaleanpunaiset tossut (joiden onnistumisesta en ole niin varma).

Kakku oli kuitenkin tykätty ja se on paras palkinto näissä hommissa.